Keskustan hakaselle luvattiin lisätoimia koskien ASF-torjuntaa

Maa ja metsätalousministeriö on toimittanut Kansanedustaja Pertti Hakaselle (Kesk.) vastauksen kirjalliseen kysymykseen koskien uusista lisätoimien tarvetta afrikkalaisen sikaruton (ASF) leviämisen estämiseksi.

MMM, Evira ja Tulli on ryhtynyt lisätoimiin lisäämällä yhteistyötä em. viranomaisten ja Rajavartiolaitoksen kanssa valvontatoimissa sekä tiedotuksessa. Tullille on lisätty koulutusta sekä ohjeistusta ja valvontatoimia on yhtenäistetty.

Myös toisen ruokakoiran koulutusta rajalle harkitaan. "Olen itse matkustaessani todistanut, että Tullin kouluttama Aino ruokakoira on onnistunut hyvin tuloksin Vaalimaalla takavarikoimalla matkustajilta runsaasti luvattomia elintarvikkeita", Hakanen selventää. Tämän lisäksi tehokkaaksi havaittujen elintarvikejäteasioiden hankinta sekä informaatiokyltit on tarkoitus hoitaa myös Imatran ja Niiralan rajanylityspaikoille.

Villisian metsästystä on tehostettu ja helpotettu tekemällä muutoksia metsästyslakiin. "Olen erittäin tyytyväinen, että alkuvuodesta suunnitelmissa on sallia ehdottamani loukun käyttö villisian metsästyksessä" Hakanen kertoo. Evira kannustaa villisian metsästykseen eläinkohtaisella näytepalkkiolla, joka on 40€ ja tämän lisäksi naaraasta maksetaan lisäpalkkiota 60€.

Pertti Hakanen kiittää viranomaisia hyvästä työstä koskien ASF:n torjuntaa sekä luvatuista lisätoimenpiteistä. "Tästä eteenpäin jokaisen meidän on toimittava vastuullisesti ja sitouduttava toimimaan viranomaisten ohjeiden mukaan joka tilanteessa, sillä se on ainut keino pitää afrikkalainen sikarutto pois maastamme" Hakanen painottaa.



Vastaus kirjalliseen kysymykseen (KK 358/ 2018vp) on luettavissa eduskunnan sivuilta tunnuksella KKV 358/2018vp.