(2.5.) Sikaketju tarvitsee nopeita ratkaisuja 

Pari viikkoa sitten julki tullut salmonellatapaus koski porsastuotantosikalaa, joka tuottaa vuodessa 60 000 porsasta tuotantoketjun sikaloihin. Tapaus aiheuttaa ketjulle merkittävän teurasmäärän menetyksen, mutta vajetta on tarkoitus paikata teuraspainoja kohottamalla.

Tästä huolimatta huolenaiheeksi nousevat taloudelliset tappiot salmonellatilalle sekä koko sikaketjulle, joka on jo entuudestaan huonossa kannattavuustilanteessa. Kiertonopeuden heikkenemisestä koituvaa tulonmenetystä ei voi täysin korvata teuraspainoa nostamalla.

 

Vaikka suurin notkahdus sianlihamarkkinoilla saadaankin hallintaan eläimen kasvatusaikaa nostamalla, on tästä eteenpäin mietittävä yhä tarkemmin, miten saamme tehokkaasti hallittua taloudellisia riskejä tilatasolla ja myös sitä, miten salmonellaan haluamme jatkossa suhtautua. Meidän tulisikin kannustaa yhä paremmin alkutuotannon riskianalyyseihin sekä eläintautivakuutusten hyödyntämiseen Hallituksen kehysriihessä esitettiin, että satovahinko- sekä kasvinsuojeluvakuutusten verot poistetaan ja sama toimenpide tulisikin nyt laajentaa myös eläintautivakuutuksiin. Näin kannustamme vakuutuksien hyödyntämiseen ja siten parempaan tilatason riskien hallintaan.

Vakuutusturvan tulee olla myös jatkossa laajemmin vahinkoja kattava. Tämän lisäksi tulisi käydä keskustelu siitä millaisia vaikutuksia vakuutusten arvonlisäverollisuudesta aiheutuisi osana ratkaisumallia.

Eviran mukaan Suomessa salmonellan esiintyvyys tiloilla on tätä tapausta aiemmin pysynyt tavoitteessaan, eli alle yhdessä prosentissa. Maailmalla salmonellan esiintyvyys on huomattavasti yleisempää ja tautiin suhtautuminen on välinpitämättömämpää myös kuluttajien keskuudessa.

Ollaanko Suomessakin jatkossa valmiit hyväksymään tietty esiintyvyysprosentti salmonellalle vai haluammeko edelleen pitää salmonellavapaan maan statuksen kilpailuvalttinamme maailmalla?

Pysyminen alle yhdessä prosentissa todetuissa salmonellatapauksissa vaatii tulevaisuudessa yhä suuremman hintalapun. Sen maksaja ei voi olla tuottaja.

Omavalvonta tiloilla ja koko elintarvikeketjussa on Suomessa maailman kärkeä, mutta siitäkin huolimatta salmonellatapauksia voi ilmentyä. En voi olla pohtimatta, olemmeko siirtyneet niin suuriin yksikkökokoihin, että riskien hallinta vaikeutuu ja yhden tilan kriisi vaikuttaa väistämättä häiriönä koko tuotantoketjussa sekä teollisuuden kilpailutuksessa kaupan kanssa.

Missä vaiheessa rakennekehityksen mukana tullut tilakoon kasvu ja skaalaedut aiheuttavat meille tuottavuuden nousun sijaan riskien kasvun ja vakuutusmaksujen kautta tappioita? Kuinka pitkälle voimme soveltaa suuruuden ekonomiaa ruoantuotannossamme ennen kohtuuttomia riskejä?

Tällä hetkellä kannattavuutta tiloilla haetaan etenkin kustannuksia alentamalla, sillä markkinoilta saatu hinta ei vastaa niitä kustannuksia, mitä lihakilon tuottamisesta syntyy.

Positiivista on se, että sianlihan vienti on saanut uutta nostetta alleen ja useampi toimija on käynnistänyt viennin muun muassa Kiinaan. Nyt jos koskaan on aika todistaa lisäarvomme laadukkaana sianlihan tuottajamaana! Tulevaisuuden strategiana tulee olla viennin jalostusasteen nosto, jolloin jalostamisesta syntyvä lisäarvo jää Suomeen.

Pohtiessani koko sikaketjun kannattavuutta, ajatukseni lämpenevät yhä enemmän yhteistyön voimalle. Alan toimijoiden tulisi pystyä rakentamaan yhteinen vientiyhtiö. Näin kilpaileminen uusilla markkinoilla helpottuisi ja Suomi-lihan brändääminen saisi yhden vahvan tekijän. Pitkällä aikavälillä vahvojen brändien hyödyt kulkevat läpi koko sikaketjun aina alkutuottajaan saakka.

Pertti Hakanen

kansanedustaja (kesk.)

MTK:n johtokunnan jäsen

(Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 2.5.2018)

Pertin kalenterissa

 

 

Sunnuntai 4.11.2018

klo:18-21, Sastamala, Vehmaatila, Tampereentie 212. Sastamalan kunnallisjärjestön syyskokous. Mukana puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen.

 

Lauantai 3.11.2018

klo:13, Tampere Cafe Linkosuo, Koskikeskus. Eduskunnan kuulumisia. Mukana  myös Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja kansanedustajat Mikko Alatalo ja Arto Pirttilahti. 

 

Perjantai 2.11.2018

klo:17.30-21, Urjala, Perurailta Urjalan yhtenäiskoululla (Urjalantie 37),  mukana mmm Jari Leppä.

 

Perjantai 2.11.2018

klo:9-12, Urjala tori.Mukanan Sirkka-Liisa Anttila, makkara- ja juomatarjoilu.

 

Torstai 1.11.2018

klo:14-16, K-Market, Häijää. Makkara- ja juomatarjoilu.

 

 

Torstai 1.11.2018

klo:9-11.30,Punkalaitumen tori. Makkara- ja juomatarjoilu.

 

Keskiviikko 31.10.2018

klo:9-11, Ikaalisten tori. Makkara- ja juomatarjoilu.

 

Tiistai 30.10.2018

klo:18.45-19.30. Pala Cafe, Siperian Liikekeskus, Tampere. Mukana Elsi Katainen

 

Tiistai 30.10.2018

klo:14.30-17, Mustiala, Hämeen Ammattikorkeakoulu. Keskustelutilaisuus CAP-uudistuksesta. Mukana mep Elsi Katainen ja kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila

 

Maanatai 15.10.2018

klo:15.30, Akaa, Toijala, Lounaspirtti. Keskustelemassa kanssani ministeri Annika Saarikko.

 

Sunnutai 14.10.2018

klo:13 Vehmaantila, Tampereentie 212, Sastamala. Tukiryhmätilaisuus, tervetuloa!

 

Lauantai 13.10.2018

klo:10 Kangasala, K-Supermarket.
Keskustelemassa kanssani Arto Pirttilahti, makkaratarjoilu.

Sekä klo:13 Vesilahti, "päivänpolitiikan tupailta Simulalla” (Mantereentie 13), keskustelemassa kanssani Arto Pirttilahti.

 

Perjantai 12.10.2018

klo:16 Tampere, Keskustori, nähdään kahvitarjoilun merkeissä

 

Lauantai 14.7.2018

Kansanvallan päivä klo:9-11, Sastamala 

 

Sunnuntai 15.7.2018

Vpl. Pyhäjärvijuhlat , Harjavalta 

 

Tiistai 17.7.2018

Suomi Areena Ruokapäivä, Pori

MTK:n Lobbausvartti klo:15.10-15.30

 

Keskiviikko- torstai 18-19.7.2018

SuomiAreena, Eduskunnan Hallintovaliokunnan vierailu Satakunnassa

 

Lauantai 28.7.2018

Muolaan pitäjäjuhla ja muolaalaisten seuran 70-vuotisjuhla, Urjala

 

Lauantai 4.8.2018

Sakkolan-juhla, Narvan lava, Vesilahti

 

Maanantai-tiistai  6-7.8.2018

MTK johtokunnan kesäretki, Pohjois-Savo

 

Keskiviikko 8.8.2018

Pirkanmaan kansanedustajien kesäkokous, Kangasala ja Kuhmoinen

 

Vammalan karjalaseuran kesäjuhla, klo:18, Ruudolfin keidas, Sastamala

 

Perjantai 10.8.2018

Ikaalisten Keskustan tilaisuus klo:18, Ikaalinen 

 

Sunnuntai 12.8.2018

Kurkjoki-juhlat, Loimaa 

 

Tiistai 14.8.2018

Eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen työvaliokuntien ja ministeriryhmän yhteinen kesäkokous, Imatra

 

Sunnuntai 19.8.2018

Lumivaara-juhlat, Alavus 

 

Tiistai-keskiviikko 21-22.8.2018

Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokous, Vantaa 

 

Lauantai 25.8.2018

Kekkin sukuseura Äijälä, Kangasala

 

Sunnuntai 26.8.2018

Karjalainen päivä ja piirin 70-vuotisjuhla, Savonlinna 

 

Perjantai 31.8.2018

Suuren Valiokunnan julkinen kuuleminen, Eurooppa-foorumi, Turku 

 

Lauantai 1.9.2018

Pirkan päivä, Vapriikki, Tampere

 

Maanantai 3.9.2018

Karjalan Liiton järjestöseminaari, Tallinnan laiva 

 

{readmore:>>lisää tapahtumia...}

 


 

 VAALILEHTI 2015

 


 

>> Pertti myös Twitterissä