(2.10.) Kansanedustaja Hakanen jätti saneeraushakemuksen maatalousyrityksestään

Pirkanmaalainen ensimmäisen kauden kansanedustaja Pertti Hakanen (kesk.) on jättänyt sianlihaa tuottavasta maatalousyrityksestään saneeraushakemuksen. Hänen kotitilansa on yksi niistä, jotka ovat ajautuneet vaikeuksiin maatalouden syvän talouskriisin myötä.

”Vuonna 2007 tilalla tehtiin todella mittavat investoinnit. Sen jälkeen alan kannattavuuskriisi alkoi ja tuotantosuuntamme muuttui. Nyt vuosien selviytymistaistelun jälkeen ei ollut käytännössä enää muuta vaihtoehtoa kuin saneeraushakemuksen jättäminen.”, Hakanen kertoo.

Hän toivoo tapauksensa vahvistavan viestiä siitä, että maatalouden kriisi on todellinen ja kotimainen tuotanto aidosti vaarassa.

”Henkilökohtaisten kokemuksieni myötä tiedän tasan tarkkaan, millaisten ongelmien kanssa tuottajat päivittäin painivat. Olen elänyt jokaisen kannattavuuskriisin synkimmän hetken heidän mukanaan."

”Siksi aion koko sydämestäni jatkaa työtä kotimaisten ruuantuottajien auttamiseksi. Vaikka omalla kohdallani joudun tekemään tämän erittäin raskaan päätöksen, ei toivoa maatalouden nostamisesta pois kriisistä ole suinkaan menetetty.”, Hakanen toteaa.

Asian hoitaminen jatkuu, eikä Hakanen aio tiedottaa tai antaa kommentteja siitä tämän enempää.

Pertti Hakanen

Pertin kalenterissa

 

Sunnuntai 31.3.2019

Klo 18.00 Tupailta Nokialla Ritalassa

 

Lauantai 30.3.2019

Tupailta Valkeakoskella Marjo ja Matti Valkamalla.

 

Perjantai 29.3.2019

Klo 18.00 Tupailta Kiikassa Ala-Hannulan tilalla.

 

Lauantai 24.3.2019

Klo 13 Vaalitilaisuus Punkalaitumella Kanteenmaan Nuorisoseurantalolla.

 

Perjantai 22.3.2019

Klo 18.00 Tyvään sanomien vaalipaneeli Vammalassa Vexve-areenalla.

 

Torstai 21.3.2019

Klo 18.00 - 20.00 Alueviestin vaalipaneeli Vammalassa Sylvään koululla. Kahvi 17-18.

 

Tiistai 19.3.2019

Klo 18.30 Tupailta Pirjon Pirtillä Keikyässä.

 

Keskiviikko 13.3.2019

Klo 17.00 Ahlmanin Ruokapaneelissa Tampereella.

 

Sunnuntai 10.3.2019

Klo 17.30 Mouhijärven yrittäjien vaalipaneelissa.

 

Lauantai 9.3.2019

Klo 11.30 - 12.30 Parkanon S-Market. Mukana Keskustan Pirkanmaan piirin tapahtumassa.

Klo 13.00 Ikaalisten Kovelahdessa vaalitilaisuudessa.

 

Perjantai 8.3.2019

Vaalikampanjani Startti Sylvään koululla.

Klo 17.30 Ruokailu

Klo 19.00 Ohjelmassa mm: varapuhemies Mauri Pekkarinen, MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mika Tiirola, Musiikkia, Arpajaiset, juontaa Aimo Kokkola

Lipun hinta 30€

 

Maanantai 4.3.2019

Klo 15 - 17 Ulko- ja turvallisuuspolitiikan journalisti seminaarin paneeli, Tampereen kaupungin virastotalo

 

Sunnuntai 3.3.2019

Klo 13 Tukiryhmän kokoontuminen Keskustatuvalla

 

Lauantai 2.3.2019

Klo 9.00 Vammalan tori

Klo 13.00 Häijää Säästömarket

Klo 16.00 Hämeenkyrö S-market

 

Maanantai 25.2.2019

Klo 11.30 - 12.00 Parkano S-Market europarlamentaarikko Elsi Kataisen kanssa. Tukiryhmä tarjoaa makkaraa ja kahvia klo 10-12.

Klo 13.00 - 14.30 Ikaalinen OmaTupa Maatalousseminaari. Mukana kansanedustajat Pertti Hakanen ja Olavi Ala-Nissilä, Europarlamentaarikko Elsi Katainen ja MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg. Aiheena mm. Karhisen raportti.

Klo 16.30 - 17.00 Vammala Keskustatupa, Itsenäisyydentie 15. Europarlamentaarikko Elsi Kataisen kanssa. Kahvia tarjolla klo 16.00 alkaen.

Klo 18.30 - 21.00 Kyrö Maatalousseminaari. Mukana kansanedustajat Pertti Hakanen ja Olavi Ala-Nissilä, Europarlamentaarikko Elsi Katainen ja MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg. Aiheena mm. Karhisen raportti.

 

Sunnuntai 24.2.2019

Klo 14.00 - 16.00 Kuru, Kuru-sali vaalipaneeli

 

Lauantai 23.2.2019

Klo 08.30 Valkeakosken tori

Klo 11.00 Toijalan tori

Klo 13.00 Viiala S-Market

Klo 15.00 Lempäälä S-Market

 

Perjantai 22.2.2019

Klo 9.00 -  Tukiryhmä Urjalan torilla. Pertti eduskuntatyössä Helsingissä, eikä pääse paikalle. Tarjolla makkaraa ja kahvia.

 

Torstai 21.2.2019

Klo 9.00 -  Tukiryhmä Punkalaitumen torilla. Pertti eduskuntatyössä Helsingissä, eikä pääse paikalle. Tarjolla makkaraa ja kahvia.

 

Maanantai 18.2.2019

Klo 13.00 Vilppula K-Market

Klo 14.30 Mänttä S-Market

Klo 16.00 Korkeakoski Sale

Klo 17.30 Orivesi K-Market

 

Sunnuntai 17.2.2019

Klo 11.00 - Kirkkokahvit Vammalassa Keskustatuvalla (Itsenäisyydentie 15). Mukana seurakunnan luottamushenkilöitä.

 

Lauantai 16.2.2019

Klo 9.00 Kyröskosken tori

Klo 12.00 Ikaalinen Kauppakeskus Komppi

Klo 19.00 Ystävänpäiväiltamat Kiikoisten seurantalolla

 

Maanatai 11.2.2019

Klo:16-18, Urjalan S-market. Tule tapaamaan Perttiä!

 

Sunnuntai 10.2.2019

Klo:17-, Veli-Pekka Sunin vaalistartti, Lallintalo, Köyliö.

 

Lauantai 9.2.2019

Klo:9-14, Vaalitoimiston avajaiset. Keskustupa, Itsenäisyydentie 15, Sastamala. Tapaamisia ministeri Bernerin kanssa.

 

Maanantai 4.2.2019

Klo:9, Citymarket, Nokia

Klo:11, S-Market, Nokia

Klo:18, Sastamalan Keskustan kunnallisjärjestö, Keskustatuvalla.

 

Lauantai-sunnuntai 2.-3.2.2019

Keskustan vaaliristeily, Viking M/S Gabriella

 

Sunnuntai 4.11.2018

klo:18-21, Sastamala, Vehmaatila, Tampereentie 212. Sastamalan kunnallisjärjestön syyskokous. Mukana puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen.

 

Lauantai 3.11.2018

klo:13, Tampere Cafe Linkosuo, Koskikeskus. Eduskunnan kuulumisia. Mukana  myös Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja kansanedustajat Mikko Alatalo ja Arto Pirttilahti. 

 

Perjantai 2.11.2018

klo:17.30-21, Urjala, Perurailta Urjalan yhtenäiskoululla (Urjalantie 37),  mukana mmm Jari Leppä.

 

Perjantai 2.11.2018

klo:9-12, Urjala tori.Mukanan Sirkka-Liisa Anttila, makkara- ja juomatarjoilu.

 

Torstai 1.11.2018

klo:14-16, K-Market, Häijää. Makkara- ja juomatarjoilu.

 

 

Torstai 1.11.2018

klo:9-11.30,Punkalaitumen tori. Makkara- ja juomatarjoilu.

 

Keskiviikko 31.10.2018

klo:9-11, Ikaalisten tori. Makkara- ja juomatarjoilu.

 

Tiistai 30.10.2018

klo:18.45-19.30. Pala Cafe, Siperian Liikekeskus, Tampere. Mukana Elsi Katainen

 

Tiistai 30.10.2018

klo:14.30-17, Mustiala, Hämeen Ammattikorkeakoulu. Keskustelutilaisuus CAP-uudistuksesta. Mukana mep Elsi Katainen ja kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila

 

Maanatai 15.10.2018

klo:15.30, Akaa, Toijala, Lounaspirtti. Keskustelemassa kanssani ministeri Annika Saarikko.

 

Sunnutai 14.10.2018

klo:13 Vehmaantila, Tampereentie 212, Sastamala. Tukiryhmätilaisuus, tervetuloa!

 

Lauantai 13.10.2018

klo:10 Kangasala, K-Supermarket.
Keskustelemassa kanssani Arto Pirttilahti, makkaratarjoilu.

Sekä klo:13 Vesilahti, "päivänpolitiikan tupailta Simulalla” (Mantereentie 13), keskustelemassa kanssani Arto Pirttilahti.

 

Perjantai 12.10.2018

klo:16 Tampere, Keskustori, nähdään kahvitarjoilun merkeissä

 

Lauantai 14.7.2018

Kansanvallan päivä klo:9-11, Sastamala 

 

Sunnuntai 15.7.2018

Vpl. Pyhäjärvijuhlat , Harjavalta 

 

Tiistai 17.7.2018

Suomi Areena Ruokapäivä, Pori

MTK:n Lobbausvartti klo:15.10-15.30

 

Keskiviikko- torstai 18-19.7.2018

SuomiAreena, Eduskunnan Hallintovaliokunnan vierailu Satakunnassa

 

Lauantai 28.7.2018

Muolaan pitäjäjuhla ja muolaalaisten seuran 70-vuotisjuhla, Urjala

 

Lauantai 4.8.2018

Sakkolan-juhla, Narvan lava, Vesilahti

 

Maanantai-tiistai  6-7.8.2018

MTK johtokunnan kesäretki, Pohjois-Savo

 

Keskiviikko 8.8.2018

Pirkanmaan kansanedustajien kesäkokous, Kangasala ja Kuhmoinen

 

Vammalan karjalaseuran kesäjuhla, klo:18, Ruudolfin keidas, Sastamala

 

Perjantai 10.8.2018

Ikaalisten Keskustan tilaisuus klo:18, Ikaalinen 

 

Sunnuntai 12.8.2018

Kurkjoki-juhlat, Loimaa 

 

Tiistai 14.8.2018

Eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen työvaliokuntien ja ministeriryhmän yhteinen kesäkokous, Imatra

 

Sunnuntai 19.8.2018

Lumivaara-juhlat, Alavus 

 

Tiistai-keskiviikko 21-22.8.2018

Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokous, Vantaa 

 

Lauantai 25.8.2018

Kekkin sukuseura Äijälä, Kangasala

 

Sunnuntai 26.8.2018

Karjalainen päivä ja piirin 70-vuotisjuhla, Savonlinna 

 

Perjantai 31.8.2018

Suuren Valiokunnan julkinen kuuleminen, Eurooppa-foorumi, Turku 

 

Lauantai 1.9.2018

Pirkan päivä, Vapriikki, Tampere

 

Maanantai 3.9.2018

Karjalan Liiton järjestöseminaari, Tallinnan laiva 

 

{readmore:>>lisää tapahtumia...}

 


 

 VAALILEHTI 2015

 


 

>> Pertti myös Twitterissä